Näissä jo vähän ränsistyneissäkin puutalo maisemissa tuli lapsuusaika vietettyä, meillä pennuilla riittikin tekemistä aamusta iltaan, ei ollut huolta huomisesta kunhan muisti välillä syömässä käydä niin jaksoi taas touhuta kavereiden kanssa.
Koluttiin talojen kellareita ja vinttejä, niistä löytyikin vaikka mitä "aarteita" pois muuttaneiden jäljiltä oli jäänyt kaikenlaista käytöstä poistettua tavaraa.
Oman lisänsä "aarteiden" etsintään antoi purkuvaiheessa
olevat puutalot jotka saivat väistyä yksitoikkoisten kivitalojen tieltä.
Ainut positiivinen etu meille penskoille kivitaloista oli niihin muuttaneet lapsi perheet, saatiin paljon uusia leikkikavereita pois muuttaneiden tilalle, olihan tietysti aivan mahtavaa käydä kaverin luona kylpyammeessa pulikoimassa puhumattakaan läpöisestä sisä vessasta, kun me puutalon asukkaat jouduimme talvipakkasilla hilaamaan ahterimme pihan perällä oleviin rottia viliseviin ja kesällä haiseviin ulko huusseihin.
Olisihan se ollut kiva jos tämäkin alue olisi säilynyt ja talot aikanaan kunnostettu samoin kun muutamat muutkin puutalo alueet Helsingissä, no onni yksillä muutto toisilla.

Seurailimme naapureiden liikkeitä, kauppareissuja, arjen rutiineja sekä päivittäisiä askareita, ohjelmaa riittikin usein useammaksi tunniksi emmekä millään malttaneet mennä tekemään omia touhujamme.
Oli "kissamuija", hevosmies, tantta sekä paljon muitakin persoonia nämä kolme nyt erikoisesti mainiten.
Kissamuija joka ei pitänyt meistä lapsista oli meille aina töykeä ja vihainen no sekös sai meidät vielä härnäämään ja kiusaamaan häntä entistä enemmän.
Kuvan lähde: Paul Blonqvist albumi

"Kissamuija" nimi johtui hänen kasvattamistaan lukumäärältään ällistyttävästä kissalaumastaan, niitä vilisi joka paikassa niitä oli toistasataa kappaletta ja kerran hänen sairastuttuaan kissat oli syödä kasvattajansa, no selvisi siitä ja poliisit kävi ampumassa yli viisikymmentä kissaa kun eivät saaneet enempää kiinni kissojen piileskellessä liitereiden ja talojen alla.

"Hevosmies" oli iso äijänköriläs jota kaikki pelkäsi hänen oltuaan humalassa ja raivotessaan hevoselleen, naapurit joutuikin usein soittamaan poliisit hakemaan hevostaan kaltoin kohtelevan miehen pahnoille rauhottumaan, eikä siinä riittänyt muutama poliisi niitä tulikin aina täysi "mustamaijallinen" taltuttamaan humalaista hevosmiestä.

"Tantta" hätisteli meitä kävelykepillään portaiden vieressä olevasta ikkunastaan käskien meitä menemään muualle metelöimään, aikamme arsytettyämme häntä nousi hän ikkunan edessä olevalle pöydälleen ja pyllisti meille paljaan muhkean takapuolensa joka olikin melkoinen näky nuorille penskoille, sitä näkyä ei hevin kyllä unohtanut ja sama toistui vielä useita kertoja meidän nauraa räkättäessä portailla.

Lapsia puutaloissa olikin paljon, menoa ja vilskettä riittikin joka pihalla aamusta iltaan eikä aika tullut kenellekkään varmaan pitkäksi. Ei ollut telkkareita eikä tietokonepelejä saati pelikonsoleitakaan ja silti oli kivaa, uskoaa vaan kyllä se puutalomiljöö lapsineen piti virikkeitä yllä eikä leikkimiseen tarvittu kuin hiukan mielikuvitusta.
Leikittiin kirkonrottaa, purkkista pelattiin lautapelejä, nelistä, polttopalloo, fudista ym. tai sitten jaakattiin rottii ja niitähän siellä riittikin mielin määrin.
Isännöitsijä erehtyi lupaamaan jokaisesta tapetusta rotasta 50 p
no silloin sai rotat kyytiä kunnolla ja ei sen jälkeen saanut rotista tappo rahaa tulise sen verran kalliiksi talon isännöitsijälle.

Skitareita jallaamassa.

Kyliksen rantsussa käytiin metskaamassa skitareita ja abborii, yleensä     metskattiin pyykkilaiturilla, mutta joskus onni potkas ja pääsi jonkun staran mukaan veneeseen jossa oli mahdollisuudet saada isompaakin fisuu vanhankaupungin lahdelta.
Tällä reissulla syönti oli huonoa, ei koho pomppinut eikä tehnyt hurjaa syöksyä veden alle makoili vaan kyljellään mukaillen laineiden liikkeitä. Aikani kohoa tuijoteltuani rupesi jo kyllästyttäämään koko touhu ja talonmies Hakkarainen ehdottikin onkipaikan vaihtoa.
Yllätys olikin melkoinen kun rupesin nostamaan onkea vedestä, siellä olikin ollut ovela lahna joka oli nielaissut matosen koukkuineen päivineen ja pysytellyt paikoillaan huomatessaan tehneensä tyhmyyden josta sitä oli pienenä varoitettu, vapa oli katketa nostaessani sitä ylös vedestä no onneksi talkkari tuli jeesaamaan ja sai sen vonkaleen veneeseen ja oli inoissaan kuin pikkupoika nähdessään kuinka iso lahna oli sitten otettiin mukilliset kotikaljaa saaliin kunniaksi (näkyy muuten kuvassakin se "vaarinkaljapullo".
Harmikseen talonmies Hakkarainen totesi laatikkokamerasta olevan filmin loppu elikkä tämä kuva oli sen rullan viimeinen.

Tällä Orionin- ja Saarenkadun kulmassa olevalla piha-alueella oli mahdollisuus harrastaa tilaavaativia lajeja ja se toimi myös "herulin" lasten jonkinlaisena kokoontumis paikkana.
Siellä sitten päätettiin mitä tänään touhutaan, likoilla oli omat leikit ja meillä pojilla vähän vauhdikkaammat leikit joissa melko usein tarvittiin laastaria ja pikku naarmujen puhdistusta peroksidi liuoksella.
Ihmeen hyvin kaikki lapset selvisivätkin suuremmin satuttamatta itseään, vaikka aineksia purkutaloissa ja uudisrakennus työmailla olisi ollut vakavimpiinkin loukkaantumisiin.

Kaiveltiin tunneleita ja poteroita lumikinoksiin aitojen ja talojen vierustoille, joskus kaivettiin porukalla jopa kymmenen metriä pitkiä tunneleita tuulen tiiviisti aitaa vasten yön aikana pakkaamaan lumeen jossa saattoi olla korkeutta jopa yli 150 cm.
Yksi kerta on jäänyt erikoisesti mieleeni, kun Orioninkadun päiväkodin aitaa vasten sataneeseen lumikinokseen kaivamaamme lumikoitsuun värkättiin omatekoinen kamiina.
Jostain hommattiin tyhjä kymmenen kilon kurkkupurkki ja siihen lekattiin aukko kylkeen mistä sai lisättyä pieniä puupalikoita palamaan, tietysti savuhormiakin varten oli oma reikänsä joka löytyikin aivan vierestä elikä talon nurkalla jo pitkään tuulessa heilunut vesirännin pätkä, se tempaistiin irti ja työnnettiin lumikoitsun katon läpi kurkkupurkkiin.
Lämpöä riittikin mukavasti talvipakkasella pienten liekkien loimutessa kurkkupurkissa ja savun tuprutessa vesirännin pätkästä yläilmoihin iloisesti savukiehkuroita tuprutellen.
Kävihän siellä toki joidenkin lasten vanhemmat tutkimassa savun huomatessaan, ettemme tapa itseämme häkään, kaikki oli kunnossa ja meno jatkui.
Kotoa haettiin muutama leipä ja pulloon maitoa, niitä sitten nautiskeltiin lumikoitsussa välillä pikku puupalikoita lisäten liekkien nieltäväksi kaikilla tuntui olevan mukavan raukea olo tuulen tuivertaessa ja pakkasen  paukkuessa ulkona.
No eihän sitäkään hommaa pitkään kestänyt, kun yhtenä aamuna kokoontuessamme ulos huomasimme savun tupruavan meidän lumikoitsusta, ihmettelimmekin kuka siellä voisi olla kun lähes kaikki penskat olimme yhdessä tuumimassa mitä tehtäisiin.
Sinne olikin majoittunut yön aikana pari spurguu, ne oli nautiskellut pulituuria muutaman putelin, nukkunut ja lämmitellyt meidän koitsussa.
Eihän ne mihkään lähteneet meidän pentujen huuteluista huolimatta, mietittiin millä me saadaan ne pois sieltä yleensä käytiin tämmöisissä tilanteissa pyytämässä Linqvistin Jallu hätiin kun Jallu toimi portsarina ja oli isokokoinen mies joka oli ennenkin antanut kyytiä meitä hätisteleville spurguille. Siinä mietiskeltäessä jollain välähti hyvä idea kipaistiin hakemassa kätköistämme kaikenlaisia ilotulitteita ja paukkuvia pikku pommeja, ne tiputettiin savuhormista kyhäämäämme kamiinaan eikä aikaakaan kun lumikoisussa alkoi tapahtua vinkuna ja pauke olikin aika mahtava noitapillien vihellessä sekä pommien paukkuessa.
Siinä ei kovin pitkään mennytkään kun spurgut tuli ulos kuteet sauhuten suunnaten Hämeentien kemikaliokauppaan ostamaan kolinaa tai pulituuria järkytykseensä.
Lumikoitsu hajotettiin eihän se enään ollut oikein nokisena seinät mustuneena käyttökelpoinenkaan.
Näin jälkeenpäin ajatellen tulikin mieleen näistä asukeista, että taisi olla Suomen ensimmäinen lumihotelli.

Skimbaamista ja skrinnaamista.